Lady Renaissance-korujen taustalla on tarina. Korujen kauneus on syntynyt elämässä koetusta kivusta ja surusta, mutta myös arjen onnesta ja rakkaudesta.

Värit, muodot ja niistä luomieni korujen kauneus synnytti minussa uinuneen luovuuden ja energian uudelleen, kuin Fenix-linnun mustasta tuhkasta. Tilaa kirja ja valmistaudu elämykseen, joka ei heti unohdu!


PROOSARUNOTEOS LUULET TIETÄVÄSI KUKA OLEN

Tasa-arvoa ei ole se, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla, vaan se että erilaiset tarpeet huomioidaan: Tiina Parikan (ent.Viitanen) teos on omaishoitajien, vammaisten ja apua tarvitsevien Magna Carta.

FM Tiina Parikan (ent. Viitanen) proosarunoteos Luulet tietäväsi kuka olen vie lukijansa karuun suomalaiseen arkeen, jonka keskiössä ovat keskoshoidon aikana vaikeasti vammautuneet CP-vammaiset kaksostyttäret ja heidän ympärillään pyörivä epäinhimillinen koneisto nimeltä Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut.


Vammaisten ja omaishoitajien perusoikeuksien puolesta taisteleva teos ei anna toimivaa ja pätevää kuvaa yhteiskuntamme tämänhetkisestä toimintatilasta. Kunnallisella tasolla tapahtuva päätöksenteko ei perustu avuntarvitsijoiden yksilölliseen kohtaamiseen ja tukemiseen, ei myöskään avuntarvitsijoiden kuuntelemiseen, vaan ylimieliseen holhoamiseen ja välinpitämättömyyteen. Sairaiden, vaikeasti vammaisten ja heitä avustavien ja hoitavien kohtelu on runoteoksen mukaan törkeän ala-arvoista ja alentavaa. Asiaan on tultava muutos.


Omaishoitajan ja äidin tuntoja erittelevä teos ei jää pelkän tuskan, sopeutumisen ja kritisoinnin tasolle, vaan se nousee paitsi henkilökohtaiseksi kehityskertomukseksi ja yhteiskunnalliseksi pamfletiksi, omaishoitajien ja vammaisten omaksi Magna Cartaksi.

Voit tilata kirjan myös verkkokaupasta, esim. www.bod.fi tai www.suurikuu.fi


Upea kirja-arvostelu: Sairaanhoitajalehti 8/2011

Sitaatti arvostelusta:

"Runojen herättämän reflektiivisen pohdinnan kautta voimme oppia vanhempien kohtaamista ja pysähtymistä jokaisen perheen ainutkertaisuutta arvostaen. Juuri siksi runokirja on erilainen mahdollisuus ja mukavaa vaihtelua ammatillisen kasvun tukemisessa terveydenhuollon ammattilaisille ja opiskelijoille. Päiväkirjanomaisuudellaan runot aukeavat myös runoihin tottumattomammalle."

Kirjoittaja:

Osastonhoitaja Mari Sipilä

OYS, lastenneurologia, os 65


Katkelmia kirjasta Luulet tietäväsi kuka olen

Luulet tietäväsi kuka olen,

mutta näet minusta vain kuoren.

Näet vain hoikan vartalon,

nahkahousut

ja punaisella rajatut,

hymyilevät huuleni. Ajattelet:

Kyllä toisten elämä on helppoa!

Et voi tietää,

että sisälläni riehuu isäni sukupolven

sodan ja evakkomatkan tuska.

Luopumista nimittäin tämäkin.

Luovuin siitä,

minkä luulin minulle kuuluvan.

En saanut helppoa elämää. ---


Vammojen kanssa eläminen on yksinäistä puuhaa.

Moni vetäytyy,

kääntyy pois.

pelkää kai tämän ”epäonnen” tarttuvan.

Tai, kun ei tiedä, mitä sanoisi. ---


Raivostuttaa, että ne,

jotka kutsuvat itseänsä asiantuntijoiksi,

sanovat, että meidän on sopeuduttava

lastemme vammaisuuteen.

Järjestävät oikein sopeutumisvalmennuskursseja.

Mikä kammottava sana. ---


Laitan lapseni lähelle pistorasiaa,

Että hänen ojentaessaan kätensä

voin sanoa ”Ei saa mennä sinne, ei saa koskea”

Miten muuten oppii,

että elämässä on sääntöjä Ja rajoituksia? ---


Herätän pahennusta,

kun julistan sairaalassa,

etten ikinä tule hyväksymään sitä,

että lapseni ovat vammaisia.

Hyväksyisitkö sinä? ---


Joinain päivinä

tekisi mieli laittaa oveen lappu

Pääsy kielletty! ---


Olisiko suhtautuminen toinen,

jos kävelevä lapsi tulisi kontaten,

kivusta kalpeana?

Se, joka istuu pyörätuolissa

saa siinä istua vaikka sattuisi miten. ---


Pyysin lääkäriä vuoteen ääreen.

Juttelisin lapseni voinnista.

Ei tullut.

Hoiti lapseni paperilla,

kansliassa.

Ei edes sängyn päätyyn vaivautunut.

Sanoi vain hoitajalle:

”Ei minulla ole mitään sanottavaa.” ---


Miten helppoa sanoa:

Sun pitäis kuule pitää itsestäs huolta.

Ai niinku missä välissä?

Neljä lasta,

kaksi vaikeasti vammaisia,

koti, työ.

Minkä näistä jätän hoitamatta? ---


Vammaisten lasten perheet eivät saa apua.

Sinulla on terve mies.

Pane se töihin!

vastataan kotipalvelusta avunpyyntööni. ---


Hyvinvointiyhteiskunta,

korkean teknologian osaamista,

hienoja apuvälineitä,

huolenpitoa heikoimmista.

Mikä vitsi. ---


Hyvinvointiyhteiskunta on se,

jossa kaikin keinoin

pakko yrittää voida hyvin.

Apua ja hoitoa ei saa,

ellei aina ole joku rinnalla

sitä tiukasti vaatimassa,

eikä edes sittenkään.

Sen, joka on sairas tai vammainen,

on ymmärrettävä vähiä resursseja,

muiden kyvyttömyyttä auttaa,

ammattiauttajien työn raskautta.

Oltava kiitollinen siitäkin vähästä,

mitä saa

ja selviydyttävä reippaasti yksin.

Jos huomauttaa epäasiallisista kommenteista,

epäillään, ettei niin varmaankaan ole sanottu.

Sairaat ja vammaisethan ymmärtävät asiat aina väärin.

Avun tarpeesta syyllistetään.

”Vastahan kävit vessassa,

miten nyt taas voi olla pissahätä”.

Seitsemältä on laitettava 19-vuotiaan pyjama päälle,

koska se on palvelutalon henkilökunnalle helpompaa

ja vaippa, kun ei ole henkilökuntaa auttamaan wc-käynnillä. ---


Sairaalan naapuripetissä

”terve” tyttö, koiran purema kasvoissaan.

Seuraavana päivänä vierellä psykiatri.

”Voi, miten traumaattinen kokemus”.

Miksi vammaisen hyväksyttävä kipunsa,

ruumiinsa silpominen?

Selvittävä yksin näistä traumoista. ---


Ei ole trendikästä tulla nähdyksi vammaisen seurassa.

On oltava kaunis

ja osattava kävellä,

Ihan sama, mitä sydämessä. ---


Jos kaikki näiden vuosien kokemukset kirjoittaisin,

ei kukaan uskoisi,

että voivat olla totta.

Sanoisivat:

”Onpa vilkas mielikuvitus.”

---


Kommentteja kirjan lukeneilta

Sain eilen proosarunokirjasi ja luin sen pikapikaa läpi ensimmäisen kerran. Tämän kirjan lukeminen avaa uusia maailmoita monen ihmisen elämään. Jospa valittamiset vähän vähentyisivät. Kirjan nimi osuva. Kirja jokaiselle lääkärille ....Olet Tiina todella renesanssinainen, monilahjakkuus. Onnittelen ja kiitän. Voimia ♥

-Leena Korhonen, erityisopettaja emerita-

---

Kirjasi oli todella koskettava ja monenlaisia ajatuksia herättävä. Hämmenystä siitä, voiko sosiaali-ja terveyspuolella esiintyä todella näin suuria puutteita ja epäinhimillistä kohtelua! Ajatuksia suhteellisuudesta ja ennen kaikkea, suurta hatunnostoa sinulle ja koko perheellesi vahvuudestanne! Saatte olla ylpeitä!

-Henna Keränen-

---

Luulet tietäväsi kuka olen; Kannattaa lukea!
Luin sen saman tien sängyssä ja ensin itketti mutta sitten totesin, että ei minun itkuni ketään auta ja saa vain itsellekin päänsäryn aikaiseksi. Jos muuta ei voi, niin ainakin voi pitää kädestä ja olla läsnä. Uskon vahvasti, että kosketuksesta virtaa voimaa vahvemmasta heikompaan ja toisinpäin.
Monesti kuvitellaan, että "vahvat" ihmiset eivät tarvitse apua, kun he ovat niin vahvoja. Unohdetaan, että jonkun on oltava vahva, että se heikompi saisi rauhan selvitä. Sitten vaan se vahvakaan ei enää jaksa, vaikka kuinka haluaisi ja periksi ei voi antaa ja apua ei kehtaa pyytää, kun on niin vahva...
Ehkä se on se evakkoperimä, joka tekee tuon "minä selviän tästä itse" -asenteen, en tiedä.
Kiitos sinulle, että sait kokemasi paperille ja meille muille jaettavaksi.

-Minna Vatanen-Salmi-

---

Tarmokas Tiina

Sisu on se Suomen kielen sana, joka on ehkä parhaiten tunnettu sana Suomesta kautta maailman. Sanan todellista merkitystä on eri kielillä selitetty kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jopa suomen kielellä tehdyt, monimuotoiset, sanasta tehdyt selvitykset , eivät mielestäni tee täyttä oikeutta sanalle. Vasta luettuani Tiinan kirjan “Luulet tietäväsi kuka olen” sen teksti kertoo parhaiten mitä todellinen suomalainen sisu on ja saa aikaan. Tiinan valitseminen Suomen Eduskuntaan on mielestäni paras tapa todistaa kaikille Suomessa, kuten myös EU-kansoille, sekä koko maailmalle, mitä suomalainen Sisu todella merkitsee.

Parasta vaalimenestystä Tiinalle toivottaen,

Matti-eno

---

Hei,

voi minkä teit Tiina! En tiedä, miten asian kertoisin, sanat tuntuvat niin tyhjiltä, mutta yritän kuitenkin: Aloin lukea kirjoittamaasi kirjaa eilen aamukahvin jälkeen. Ajattelin lukea vain vähän, mutta se meni koko juttu kerralla ja aikamoisin tunnelatauksin. Tuli siinä itkukin muutaman kerran, välillä muutama kyynel ja välillä lukemisen keskeyttävä purkaus. Se tietysti sotki koko aamuaikataulun (nykyisin toimipuminen/restaurointi kestää). Mahtava juttu, voimakkaasti vaikuttava, hienoja kohtia vaikka kuinka paljon. Ja miten monessa kohdassa hätkähtää tekstistä. Sydän kuin vereslihalla sitä luki. On Sinulla kynä hallussasi ja senhän olen sanonut monta kertaa aikaisemmin. Moni kohta pyörii päässäni edelleen, mutta uudestaan en ihan heti pysty sitä lukemaan. Voi kunpa sen lukisi mahdollisimman moni. Mukana oli monta kohtaa, joiden aikana olen Sinut tuntenut ja olet minulle asioista kertonut. Ne koskettivat jotenkin aivan erilailla kuin silloin kun kerroit asioista ja keskustelimme. Miten voimattomaksi tunsinkaan silloin itseni ja nyt se vielä korostui. Olen aina kunnioittanut jaksamistasi, tarmokkuuttasi ja aitoa rehellisyyttäsi ja realistisuutta sekä sitä ihmeellistä voimaa toimia ongelmien ratkaisemiseksi - viedä elämää eteenpäin. Vaikuttava kirja, koko kerronta - ja se on totta.

Sekavin, mutta lämpimin tuntein Sinua ajatellen terveiset lähettää,

-Marja-Liisa, rehtori emerita-

---

Hei Anni


Kiitos kauniin järkyttävästä lukukokemuksesta, olin hyvin vaikuttunut. Jätin kirjan välillä kesken, koska tunnelataus tuntui niin rajulta, mutta samanaikaisesti halusin ahmia sen loppuun.

Äitisi on rohkea nainen, minä opin arvokasta lähestymistapaa kanssaihmisiin vrt. vanhempiin, mutta koin myös oppineeni, saaneeni vahvistusta sille minkälainen ihminen minä olen ja mitä asioita arvotan maailmassa.

Uskon vahvasti että kirja antaa sinulle paljon sinun erilaisissa elämäntilanteissasi ja voit ammentaa siitä voimaa aina kun haluat.

Nöyrä kiitos äidillesi,

terv.

-Minna, vastasyntyneiden tehohoitaja-

---

Hyvää Joulua ja kiitokset kirjastasi! Sain sen tänään postissa ja luin siltä istumalta - tai tarkalleen ottaen makaamalta. Se oli hyvin katarttinen kokemus ja palautti (ainakin hetkellisesti) asiat tärkeysjärjestykseen. Kiitos, että sain lukea sen!
Ei se mitään "kevyttä" luettavaa todellakaan ollut. Mutta ei elämäkään ole kevyttä. Harmittaa, että kaupalliset kustantajat eivät hevin tartu tällaisiin teksteihin vaan mitätöivät ne helposti "henk. koht. tilityksiksi". Kuitenkin tämä kosketti minua paljon syvemmältä ja jätti enemmän ajattelemisen aihetta kuin vaikkapa Sofi Oksasen kiitetty Puhdistus.

Etenkin, kun tietää, että jokainen sana on totta ja kipeästi eletty - osin takanapäin, osin yhä edessä. Sen tahdon tosin vielä lisätä kirjasi herättämiin tuntoihin, että rivien välistä (ja tietysti ihan riveiltäkin) voi lukea, että äidin huoli ja ahdistus ei ole missään tapauksessa valunut hukkaan. On ollut lastesi onni, että he ovat saaneet äidikseen ja puolustajakseen juuri Sinut.

Jäin ajattelemaan yhteistä suruanne siitä, että Karinilla ja etenkään Katjalla ei ole elämässään niin monia mahdollisuuksia kuin meillä "terveillä". Kuka tietää, mitä he olisivat tänään ilman vammojaan! Minusta on kuitenkin kertakaikkisen upeaa, että he pyrkivät hyödyntämään kaikkea sitä potentiaalia, mikä heillä kaikesta huolimatta yhä on! Samaa ei voi sanoa läheskään kaikista terveistä. Kuinka monia mahdollisuuksia meiltä jää jatkuvasti käyttämättä - ehkä erilaisten sielunvammojen takia?

Lapsesi haastavat meidät terveet miettimään, mihin me käytämme elämämme. Jäämmekö suremaan katkenneita kynsiä vai teemmekö jotain rakentavampaa? Ja tämä on myös sinun ansiotasi: he ovat saaneet paitsi puolet geeneistäsi, myös sinun tukesi.

-Taina-


Kirjan kirjoittaja, Tiina Parikka

kotisivulle.jpg